Tässä artikkelissa käsittelemme aihetta Humanismi, joka on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Humanismi on aihe, joka on herättänyt keskustelua eri aloilla, niin poliittisella, yhteiskunnallisella, kulttuurisella kuin tieteelliselläkin alalla. On laaja kiinnostus oppia lisää Humanismi:stä ja ymmärtää sen vaikutukset päivittäisessä todellisuudessamme. Tästä syystä tässä artikkelissa ehdotamme Humanismi:n ympärillä olevien eri näkökohtien ja näkökulmien analysointia tavoitteenaan tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä aiheesta. Näillä linjoilla tutkimme erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä, joiden avulla voimme saada laajemman ja rikastuttavan panoraaman Humanismi:stä.
Humanismi on länsimaissa renessanssin myötä noussut kulttuurivirtaus sekä aatteellisena käsitteenä ihmisyyteen perustuva elämänkatsomus. Humanismiksi alettiin 1800-luvun lopulla kutsua keskiajan ja uuden ajan taitteessa syntynyttä, antiikin sivistysihanteeseen perustuvaa, inhimillisyyttä korostavaa suuntausta. Antiikkiin pohjautuvaa humanismia on kutsuttu klassiseksi humanismiksi. Humanisti tarkoittaa humanismin kannattajaa tai humanististen tieteiden tutkijaa tai opiskelijaa. Humanisti-sana on humanismi-sanaa vanhempi. Latinan humanista tarkoitti 1400-luvun lopulla antiikin kirjallisuuden opettajaa. Uskonnotonta humanismia kutsutaan sekulaarihumanismiksi.
Italian kielen sanalla umanista alettiin 1400-luvun lopulla viitata oppineeseen, joka opetti kielioppia, retoriikkaa, runoutta tai etiikkaa. Näihin oppiaineisiin viitattiin latinankielisellä käsitteellä studia humanitatis. Tämän käsitteen alkuperä juontuu todennäköisesti 1300-luvulle, ja sillä ilmaistiin eroa ”inhimillisen” tutkimisen sekä jumaluusopin, luonnontutkimuksen ja ammatillisten oppiaineiden välillä. 1400-luvulta 1500-luvulle humanistit olivat erityisen kiinnostuneita antiikin Kreikan ja Rooman klassisen kirjallisuuden tutkimuksesta. Antiikin teoksista he löysivät ihmisihanteen, jonka he halusivat elvyttää. Tämä ihmisihanne oli ennen kaikkea yksilöllinen, eräänlainen kaikkitietävä ja kaikenosaava yleisnero, jota kutsuttiin nimellä Uomo universale. Italialaiset humanistit alkoivat korostaa ihmisen saavutuksia ja mahdollisuuksia, eivätkä enää nähneet ihmiselämää ensisijaisesti valmistautumisena tuonpuoleiseen elämään.
Sana humanismi esiintyy ensimmäistä kertaa saksan kielessä. Sanalla 'humanismus' viitattiin 1800-luvun alun Saksassa perinteiseen klassiseen koulutukseen, joka rakentui humanististen alojen ympärille. Myöhemmin Jacob Burckhardt viittasi humanismin käsitteellä 1400-luvun Italian ajatteluun vaikutusvaltaisessa kirjassaan Italian renessanssin sivistys (1860). Burckhardt ei puhunut humanismista ainoastaan oppiaineina vaan myös laajempana kulttuurivirtauksena.
Sekulaari humanismi on nimitys uskonnottomalle humanismille. Kansainvälisen sekulaarin humanistisen ja eettisen liiton IHEU:n määritelmän mukaan ”humanismi on kansanvaltainen eettinen elämänkäsitys, joka väittää, että ihmisillä on oikeus ja velvollisuus antaa merkitys ja muoto omalle elämälleen. Se pyrkii nykyistä inhimillisempään yhteiskuntaan inhimillisten ja muiden luonnollisten arvojen sekä inhimillisten kykyjen, kuten järjen ja vapaan tutkimuksen avulla. Se ei ole teistinen, eikä se hyväksy yliluonnollista todellisuuskäsitystä”.
|