Annie Ernaux on aihe, joka on ollut tutkimuksen ja keskustelun aiheena vuosikymmeniä. Sen merkitys ja vaikutus yhteiskuntaan on herättänyt jatkuvaa kiinnostusta sen analysointiin ja ymmärtämiseen. Ajan mittaan sitä on tutkittu eri näkökulmista ja pyritty ymmärtämään sen vaikutuksia ja sovelluksia eri alueilla. Tässä artikkelissa Annie Ernaux:tä tarkastellaan kriittisestä näkökulmasta esitellen erilaisia lähestymistapoja ja mielipiteitä, joiden avulla lukijalla on laaja ja täydellinen näkemys tästä aiheesta. Lisäksi analysoidaan tärkeimpiä suuntauksia ja viimeaikaista kehitystä, jotka ovat leimanneet sen kehitystä ja tarjoavat panoraamanäkymän sen merkityksestä nykyisessä tilanteessa.
Ernaux varttui NormandiassaYvetot’ssa työväenluokkaisessa perheessä.[3] Myöhemmin hänen vanhempansa omistivat kahvilan ja ruokakaupan. Ernaux opiskeli Rouenin ja Bordeaux’n yliopistoissa kasvatustieteitä ja nykykirjallisuutta ja jatkoi opintoja jonkin aikaa Marivaux’ssa.[4]
Opintojen jälkeen 1970-luvulla Ernaux opetti Bonnevillen lukiossa,[5] Éviren yliopistossa Annecy-le-Vieux’ssä ja Pontoisessa ja työskenteli myöhemmin Kansallisen etäopetuksen keskuksessa (Centre national d’enseignement à distance CNED).[6]
Kirjailijan ura
Ernaux'n ensimmäinen teos oli omaelämäkerrallinen romaani Les Armoires vides (1974). Toisesta omaelämäkerrallisesta teoksestaan La Place (’Miehen paikka’, 1984) hän sai Renaudot-palkinnon. La Place kertoo Ernaux'n isäsuhteesta, hänen lapsuuskokemuksistaan pienessä ranskalaiskaupungissa ja aikuistumisesta.[7]
Ernaux valitsi teoksissaan jo varhain omaelämäkerrallisen tyylin, jossa hän yhdistää yksilöllisiä kokemuksia yhteiskunnallisiin ja historiallisiin tapahtumiin.[8] Hän on todennut saaneensa vaikutteita sosiologiPierre Bourdieu’lta ja puhuu kirjoittamisensa yhteydessä sosiologisesta katseesta.[9][10] Kirjailija on sanonut tyylinsä sijoittuvan kirjallisuuden, historian ja sosiologian väliin (’in-between’).[11][12]
»Tällä tarkoitan sitä, että pyrin tekemään 'elettyä' kokemusta tarkan konkreettiseksi luopumatta kirjallisuuden erityisyydestä, vaatimuksesta kirjoittaa hyvin, ehdottomasta sitoutumisesta aiheeseen. Tämä tarkoittaa tietysti myös sitä, ettei kuulu mihinkään tiettyyn genreen, olipa kyseessä romaani tai omaelämäkerta.[13]»
Teoksissaan Ernaux on kartoittanut muun muassa vanhempiensa sosiaalista etenemistä, nuoruuttaan, avioliittoaan, intohimoista ihmissuhdettaan, aborttiaan, Alzheimerin tautia, äitinsä kuolemaa ja rintasyöpää.[14]
Ernaux'n teokset ovat usein hyvin lyhyitä: ne voi lukea vajaassa tunnissa, niin myös uutena suomennoksena 2024 ilmestyneen Puhdas intohimo -romaanin, jossa on vain runsaat 70 väljästi taitettua sivua.[15]
Ernaux'n vuonna 2008 ilmestynyt muistelmateos Les Années (Vuodet, 2021) oli arvostelumenestys, ja sitä pidetään hänen pääteoksenaan.[16] Kirja kertoo Ranskan yhteiskunnasta toisen maailmansodan lopusta 2000-luvun alkuun.[17]Vuodet-teoksessa Ernaux etääntyy aiemmin tunnusomaisesta autofiktiivisestä tyylistään, jota hän kutsuu autososiobiografiaksi, kohti sosiologista näkökulmaa.[18]Ville Hänninen kirjoittaa kritiikissään Parnassossa, että vaikka Ernaux käyttää vaarallista me-muotoa, painotus on silti subjektiivinen ja muistot esimerkiksi 1960-luvusta ovat hyvin erilaisia kuin suomalaisilla.[19]Vuodetsai vuonna 2008 Académie françaisen François Mauriac -palkinnon, 2008 Marguerite Duras -palkinnon.[20]
Ernaux on inspiroinut tyylillään uudemman polven ranskalaiskirjailija Édouard Louis’ta. ”Minulle se oli kuin räjähdys”, Louis kertoi ensimmäisestä kohtaamisestaan Ernaux'n teosten kanssa. Ernaux oli saanut Louis’n ”ymmärtämään, kuinka kumouksellinen omaelämäkerta voi olla”.[21]
Palkinnot ja tunnustukset
1977 Prix d’honneur vuoden 1977 romaanista Ce qu'ils disent ou rien
↑Speller, John R. W.: 4. Science and Literature, s. 103–129. Cambridge: Open Book Publishers, 2013. ISBN 978-1-906924-44-7Teoksen verkkoversio Viitattu 8.10.2022. (englanniksi)