Werther-efekti

Werther-efekti on sosiologinen ilmiö, jossa laajasti uutisoidut itsemurhat johtavat itsemurha-aaltoihin. Termi on nimetty Johann Wolfgang von Goethen romaanin Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) mukaan, jonka julkaisun jälkeen raportoitiin useita romaanin päähenkilön itsemurhan jäljittelytapauksia.^[1]

Mediatutkimuksessa ilmiö on johtanut keskusteluun journalistisesta vastuusta ja itsemurha-uutisoinnin eettisistä ohjeistuksista.

Ilmiö tunnetaan myös nimellä "copycat-ilmiö" itsetuhoisuutta käsittelevässä kirjallisuudessa. Tutkimusmenetelmät vaihtelevat itsetuhokäyttäytymisen ja toteutuneiden itsemurhien tutkimisesta mediauutisoinnin intensiteetin arviointiin. Seurantajaksot ovat vaihdelleet viikoista vuosiin, ja tutkimustulokset ovat olleet vaihtelevia.^[2]

Wolfgang Amadeus Mozartin oopperan Taikahuilu hahmon mukaan nimetty Papageno-efekti kuvaa vastuullisen mediaraportoinnin suojavaikutusta. Käsite viittaa oopperan kohtaukseen, jossa linnustaja Papageno toipuu itsetuhoajatuksistaan ystävien tuella. Termiä käytetään vastakohtana Werther-efektille korostamaan median mahdollisuuksia itsemurhien ehkäisyssä.^[2]

WHO on laatinut kansainväliset ohjeet itsemurhien uutisointiin. Ohjeistus painottaa vastuullista viestintää, johon kuuluu:

• Avun saatavuudesta tiedottaminen
• Asiallisen tiedon jakaminen itsemurhien ehkäisystä
• Erityinen varovaisuus julkisuuden henkilöiden itsemurhista uutisoitaessa
• Kriisiviestinnän periaatteiden noudattaminen

Ohjeistus kehottaa välttämään yksityiskohtaista, sensaatiohakuista tai menetelmää kuvailevaa uutisointia. Suomessa Lääkäriliitto ja media-alan toimijat ovat laatineet yhteisen tiedotussuosituksen, joka kattaa myös onnettomuuksista viestimisen.^[2][3]

• Joukkopsykologia
• Kriisiviestintä
• Medialukutaito