Vapaakappaleoikeus on aihe, joka on kiinnittänyt ihmisten huomion ympäri maailmaa. Siitä on jo pitkään keskusteltu, keskusteltu ja analysoitu, ja se on synnyttänyt monenlaisia mielipiteitä ja näkökulmia. Sen merkitys ja vaikutus arkielämän eri osa-alueilla tekee siitä tärkeän aiheen kaikille. Tässä artikkelissa tutkimme Vapaakappaleoikeus:een liittyviä keskeisiä näkökohtia ja käsittelemme sen vaikutuksia yhteiskuntaan, sen kehitystä ajan mittaan ja asiaan liittyviä erilaisia kantoja. Tämän perusteellisen analyysin avulla toivomme tarjoavamme kattavan näkemyksen Vapaakappaleoikeus:stä ja edistävämme sen laajuuden ja merkityksen ymmärtämistä nykypäivänä.
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Vapaakappaleoikeus on joillekin kirjastoille lain mukaan kuuluva oikeus saada kappale jokaisesta jossakin maassa painetusta julkaisusta, kuten kirjoista sekä sanoma- ja aikakauslehdistä. Lisäksi vapaakappaleoikeuteen sisältyy oikeus hakea ja tallentaa verkkoaineistoja. Lain tarkoituksena on kulttuuriperinnön säilyttäminen sekä julkaisujen saattaminen tutkimuksen käyttöön.
Vapaakappalekirjastoja ovat Suomessa lain kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä mukaiset kirjastot. Vapaakappalekirjastoissa säilytetään lain perusteella saatuja kappaleita kirjoista, lehdistä ja muista painotuotteista sekä musiikista ja muista tallenteista. Vapaakappaleina tallennetut elektroniset julkaisut kuten e-kirjat, e-lehdet, verkkomusiikki sekä suomalaiset verkkosivustot ovat myös käytettävissä vapaakappalekirjastoissa.
Suomessa täydellinen tai osittainen vapaakappaleoikeus on seuraavilla kirjastoilla:
Vapaakappaleoikeuden omaavat kirjastot saavat maksuttomat kappaleet kotimaisista painotuotteista, ääntä, kuvaa tai tekstiä sisältävistä tallenteista sekä verkkoaineistoista. Oikeus perustuu Lakiin kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007), joka 1.1.2008 alkaen kumoaa aiemman Vapaakappalelain (420/1980) sekä sitä täydentäneen asetuksen (774/1980) samoin kuin Lain elokuvien arkistoinnista (576/84). Vapaakappaleiden määrä vaihtelee aineistosta riippuen kuudesta (mm. kirjat, aikakauslehdet) kahteen (mm. mainokset, luettelot ja esitteet) tai yhteen (mm. sanomalehdet ja av-aineisto).
Lain mukaan Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti hakea ja tallentaa tietoverkoista yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa. Haettavaan ja tallennettavaan verkkoaineistoon tulee sisällyttää edustavasti ja monipuolisesti tietoverkoissa eri aikoina yleisön saatavilla olevaa aineistoa.
Tallennetut verkkoaineistot ovat nykyisten vapaakappalekirjastojen lisäksi käytettävissä Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa (KAVI).