Tässä artikkelissa tutkimme Turun maaoikeus:n aihetta perusteellisesti, analysoimme sen alkuperää, sen vaikutusta tämän päivän yhteiskuntaan ja mahdollisia seurauksia tulevaisuuteen. Turun maaoikeus on aihe, joka on herättänyt asiantuntijoiden ja suuren yleisön huomion ja herättänyt keskustelua ja pohdintaa eri alueilla. Vuosien varrella Turun maaoikeus on kehittynyt ja sopeutunut muuttuviin olosuhteisiin, vaikuttanut kokonaisiin sukupolviin ja jättäen jälkensä historiaan. Monitieteisen lähestymistavan avulla käsittelemme erilaisia näkökulmia Turun maaoikeus:een sen merkityksestä menneisyydessä sen merkityksellisyyteen nykymaailmassa. Näin tarjoamme kattavan näkemyksen, jonka avulla voimme paremmin ymmärtää sen merkitystä ja roolia tämän päivän yhteiskunnassa.
Turun maaoikeus eli maanoikeus (ruots. landsrätten) oli 1400-luvulla ja 1500-luvun alussa toiminut Suomen ylin tuomioistuin.
Tuomioistuimen perusti vuonna 1407 Turkuun Ruotsin kuningas Eerik XIII Pommerilainen. Kuningas vieraili Suomessa 1407 ja teki aloitteen maanoikeuden perustamiseksi. Se mainitaan lähteissä ensi kerran 1411 ja se sai lopullisen muotonsa 1435. Kuningas antoi 1414 maanoikeudelle oikeuden ratkaista kuninkaalle kuuluneet oikeus- ja valitusasiat. Oikeuden toiminta ilmeisesti keskeytyi, sillä sen ratkaisuista ei ole tietoja vuosilta 1417–1433. Kuningas antoi 1435 perustamiskirjeen, johon sisältyi määräykset maanoikeuden kokoonpanosta ja toimivallasta.
Ajan oikeuskäsityksen mukaan ylin tuomiovalta oli kuninkaalla. Koska Eerik Pommerilaisen hovi sijaitsi Tanskassa, olisi muutoksenhaku alioikeuden päätökseen ollut suomalaisille erityisen hankalaa.
Turun maaoikeus oli pysyvä tuomioistuin ja poikkesi Maunu Eerikinpojan maanlaissa määritellyistä satunnaisesti kokoontuvista kuninkaankäräjistä, joille myös oli suotu oikaisuvaltaa. Vuonna 1435 tarkennettiin maaoikeutta koskevaa sääntöä: jäseninä tuli olla Turun piispan lisäksi myös Turun tuomiokapitulin jäsen, Suomen valtaneuvokset, laamannit ja kihlakunnantuomarit. Lisäksi Turun maaoikeuden kokoonpanoon kuului kuninkaankäräjien tapaan 12-miehinen kuninkaan lautakunta. Maanoikeus kokoontui yleensä Turussa aluksi vuosittain, myöhemmin harvemmin.
1400-luvun loppua kohden maaoikeuden asema muuttui alisteisemmaksi kuninkaalle ja se kokoontuikin ainoastaan tämän käydessä Turussa. 1500-luvun alkuvuosien jälkeen ei Turun maaoikeudesta ole mainintoja säilyneissä asiakirjoissa. Ennen seuraavan pysyvän valitusasteen eli Turun hovioikeuden perustamista vuonna 1623 ylimpänä asteena Suomessa toimivat erilaiset lyhytaikaiset kuninkaan valtuuttamat tuomioistuimet. Yhteistä näille oli, että niiden toimialueena oli koko Ruotsin valtakunta ja että ne tarvittaessa matkustivat valitusastetta tarvitseville paikkakunnille.
Toisin kuin nykyisissä kiinteistöasioihin keskittyvissä maaoikeuksissa, Turun maaoikeudessa ratkottiin kaikki rikos- ja riita-asiat. Maaoikeus sai käsitellä vain kihlakunnantuomarin ja laamannin ratkaisemia tapauksia sekä piispaa, laamanneja ja vouteja koskevia valituksia. Turun maaoikeudesta on viimeinen maininta vuodelta 1504.