Stephen Hillenburg | |
---|---|
Stephen Hillenburg vuonna 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 21. elokuuta 1961 Lawton, Oklahoma |
Kuollut | 26. marraskuuta 2018 (57 vuotta) San Marino, Kalifornia |
Kansalaisuus | Yhdysvaltalainen |
Ammatti | meribiologi, animaattori, ohjaaja ja käsikirjoittaja. |
Muut tiedot | |
Nimikirjoitus |
|
|
Stephen McDannell Hillenburg (21. elokuuta 1961 Lawton, Oklahoma – 26. marraskuuta 2018[1]) oli yhdysvaltalainen meribiologi, animaattori, ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka tunnettiin erityisesti Paavo Pesusienen luojana. Paavo Pesusieni -elokuvan ilmestymisen jälkeen vuonna 2004 hän siirtyi takaisin johtavan tuottajan paikalle eikä enää kirjoittanut tai muuten tehnyt televisiosarjaa jokapäiväisesti vaan arvioi jokaisen jakson ja antoi ehdotuksia.[2]
Stephen Hillenburg kertoi vuonna 2017 sairastavansa ALS-tautia[3] mutta pyrki jatkamaan tästä huolimatta työtään Paavo Pesusieni -sarjan parissa.[4] Hillenburg menehtyi ALS:n komplikaatioihin 26. marraskuuta vuonna 2018.