Tämän päivän artikkelissa puhumme Kangaskiuru:stä, aiheesta, joka on epäilemättä herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen ajan myötä. Tätä aihetta on lähestytty eri näkökulmista ja se on herättänyt laajaa keskustelua yhteiskunnassa. Vuosien varrella Kangaskiuru on ollut tutkimuksen ja tutkimuksen kohteena, mikä on johtanut merkittäviin löytöihin ja edistysaskeleihin alalla. Tässä artikkelissa tutkimme Kangaskiuru:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutuksia eri elämänalueille. Lisäksi tarkastelemme joitain tärkeimpiä Kangaskiuru:een liittyviä näkökohtia, jotta voimme tarjota kattavan ja rikastuttavan näkemyksen tästä aiheesta.
Kangaskiuru | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Suomessa: | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
Heimo: | Kiurut Alaudidae |
Suku: | Lullula |
Laji: | arborea |
Kaksiosainen nimi | |
Lullula arborea |
|
Alalajit | |
|
|
Katso myös | |
Kangaskiuru (Lullula arborea) on kiurujen (Alaudidae) heimoon kuuluva sukunsa ainoa laji.
Kangaskiurun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 13½–15 cm, paino noin 30 g. Koiras on naarasta suurempi.
Kangaskiuru on ruskean, valkean ja mustan kirjava pieni, lyhytpyrstöinen lintu. Siiven etureunassa, käsisulkien peitinhöyhenissä, lajityypillinen mustavalkea laikku. Valkea silmäkulmajuova. Pieni töyhtö. Lennossa tosi lyhyt pyrstö herättää huomiota.
Laululento on kiurumainen. Koiras kohoaa korkealle ilmaan ja kaunis, hieman surumielinen lallatus kuuluu: ”li li li li li ly ly ly ly liily liily liily lylii lylii lylii…” jne. minuuttikaupalla yhteen menoon. Voi laulaa myös puun latvassa. Alkukesällä laulaa myös yöllä. Äänet ovat pehmeitä, kuin lyhyitä pätkiä laulusta. Pesällä varoittaa kiurumaisesti.
Sekä vanhat että nuoret linnut käyvät läpi täydellisen sulkasadon elo–lokakuussa, minkä jälkeen ikäluokkia ei voi enää erottaa.
Vanhin suomalainen rengastettu kangaskiuru on ollut 3 vuotta 1 kuukautta 3 päivää vanha.
Kangaskiurua tavataan Euroopasta pohjoisosia lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä. Lajin parimäärä Suomessa on 800–1 000 paria. Kangaskiuru pesii harvalukuisena eteläisimmässä Suomessa. Se on muuttolintu, joka talvehtii Keski-Euroopassa, satunnaisesti Etelä-Suomessa. Keväällä laji saapuu maaliskuun loppupuolella, syksyllä lähtee lokakuussa. Euroopassa pesii 1–2,2 miljoonaa kangaskiuruparia, pääosa Iberian niemimaalla.
Kangaskiurun elinympäristöä ovat karut kalliomänniköt, harvat harjumänniköt, soranottoalueet ja kallioiset teollisuusalueet. Muuttoaikoina lajia tavataan pelloilla ja niityillä, myös ulkosaaristossa.
Kangaskiuru piilottaa pesän varpujen sekaan. Pesä on rakennettu kuivista heinistä ja sammalista, pehmusteina karvoja tms. Muninta alkaa vapun maissa. Naaras munii 3–6 harmaanvalkeata, ruskeatäpläistä munaa, joita se hautoo 12–14 vuorokautta. Koiras vartioi pesän lähellä puussa istuen. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä noin 10–14 päivän ikäisinä. Emot huolehtivat niistä vielä viikon tai pari. Yleensä pari munii toisen pesyeen kesäkuun lopulla. Nämä myöhäisemmät poikaset oppivat lentämään usein vasta elokuussa.
Kangaskiurun ravintoa ovat hyönteiset, hämähäkit ja siemenet.